tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ruusumäen pionit


Pioni ei paljon sanoja kaipaa. Katsokaa nyt tuota! Kahtena peräkkäisenä vuonna siirretty ja noin upean erikoinen!


Pioni ei kuulemma siirtämisestä tykkää, mutta tämäpäs kasvattikin yhteensä kolme nuppua. Ihmetys oli yhä suurempi, kun se avasi kukintonsa täyteen loistoon. Kaksi täysin eri väristä ja eri mallista kukkaa samassa puskassa. Jännityksellä odotan viimeisen nupun aukeamista! Kaksi muuta siirrettyä puskaa eivät valitettavasti ole yhtä elämän iloisina tällä hetkellä, mutta jospa ensi kesä piristäisi heitäkin.


Toinen näistä melkein minun mittaisista valkoisista pionipuskista siirrettiin näkyvämmälle paikalle, mutta se otti siirrosta oikein kunnolla nokkiinsa, eikä ole kasvanut edes polvenkorkuiseksi parina viime kesänä saatika tehnyt nuppuja. Luotan silti, että se joskus vielä ilahduttaa meitä noilla jalkapallon kokoisilla, huumaavasti tuoksuvilla kukinnoillaan. Sillä välin minun on ehkä pakko hankkia hennon vaaleanpunainen pioni, sillä sellainen pihaltamme vielä puuttuu.



Kaksi viikkoa sitten ensimmäisinä kukkimaan alkaneet pionit alkavat olla kukkineita, mutta kasvihuoneen vieressä, turvassa siirroilta ollut pioni on vasta aloittelemaisillaan ilotteluaan. Ihanaa kun pioniaika vain jatkuu ja jatkuu!

Miten te olette onnistuneet pionien siirrossa?

Pionin tuoksuista tiistaita,
Heidi

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pannacottaa kesäyössä


Mieliteko. Sellaiseksi tätäkin kai voisi kuvailla. Miehen sisko hemmotteli meitä viikonloppuna ihan täydellisellä lime-mansikkapannacotalla ja eilen oli ihan pakkopakko saada tuota herkkua lisää. En olekaan ennen pannacottaa maistanut ja se vei kyllä välittömästi jalat alta. Limemarinoidut mansikat olivat täyskymppi kermaisen ja makean herkun lisukkeeksi.


Ei muuta kuin mies kauppaan kermaa ostamaan! Mansikoita ei enää eilen illalla kahdeksan aikaan löytynyt lähikaupasta, joten ajattelin kokeilla miten limemarinoidut kiivit toimisivat. Ja voi veljet - kyllä ne toimivat! Hyytelösokerin puutteessa päädyin tekemään pannacotan liivatteella, mutta ehdottomasti pitää muistaa ostaa tuota hyytelösokeria niin valmistuksessa pääsee astetta helpommalla. Vaikka ihan turhaan olen pannacotan valmistusta vältellyt - helppoa ja nopeaa se on joka tapauksessa!

Pannacotta

1 liivatelehti
2 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
puolikas vaniljatanko

Laita liivatelehti kylmään veteen. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kattilaan. Lisää tanko, sokeri ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi, sekoittele ja anna porista 1 min. Ota kattila liedeltä ja sekoita liivate joukkoon. Poista vaniljatanko ja kaada seos tarjoiluastioihin. Anna hyytyä jääkaapissa väh. 2 h.

Limemarinoidut kiivit

2 kiiviä
yhden limen kuori
puolikkaan limen mehu
1 rkl sokeria

Sekoita ja anna hetki tekeytyä. Lusikoi hyytyneiden pannacottien päälle.


Nautiskele annos pienessä pionien tuoksuisessa kesäyön sateessa odotellessa saunan lämpiämistä.

Kesäisiä makuja viikkoonne,
Heidi

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Raparperijuoma


Ei vieläkään helle, mutta tänään sentään tarkenee kesämekossa. Keittelin eilen illalla raparpereista kesäjuomaa, joka viilentää sopivasti auringon kuumottaessa pilvettömältä taivaalta.


Juomaan tuli 350 g raparperia, 1 lime, 1 l vettä, vajaa 2 dl sokeria. Pilkotut raparperit, siivutettu lime, vesi ja sokeri laitetaan kattilaan ja keitellään miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen annetaan jäähtyä. Seos siivilöidään ja pullotetaan tai käytetään esimerkiksi raikkaan boolin pohjana. Itse lisäsin juomaan noin litran Spritea.


Cheers,
Heidi

tiistai 27. kesäkuuta 2017

DIY pihapeli


Kaadoimme pari vuotta sitten tontiltamme neljä valtavaa kuusta ja meillä on edelleen useammaksi vuodeksi saunapuut omasta takaa. Muutaman pöllin halusin säästää ja tuolla ne ovat talon päädyssä odottaneet siitä asti parempaa käyttötarkoitusta. Pari pölliä olen hionut istuimiksi ja eilen mieleeni juolahti tämä Ristinolla-pölli


Samantien tuumasta toimeen! Reippaana tyttönä aloin sahaamaan yhdestä saunapuusta kiekkoja, mutta äkkiä mieleeni tulivat ikävät flashbackit ala-asteen puutyötunneilta, kun sitä sahaa ja sahaa ja sahaa, mutta se samperin saha ei vaan uppoa siihen himskatin puuhun! Aviomies riensi onneksi apuun ja lapset innostuivat hiomaan hiekkapaperilla kiekot sileiksi, joten loppujen lopuksi minulle jäi vain tuo miellyttävin osuus eli maalaus.


Tästä tuli aika hauska ja mikä parasta, kestävä ulkopeli. Olen niin kyllästynyt siihen muovikrääsäsälään, joka ei kestä ehjänä edes kaupasta kotiin asti. Ja voihan toki tuohon käyttää alustaksi jotain vähän vähemmän järeää kuin tuota valtavaa kuusen runkoa tai piirtää ääriviivat vaikka maahan. Kiekot nyt syntyvät lähes mistä vaan, kunhan käyttää ulkokäyttöön tarkotettua maalia.


Lapset tykästyivät tähän heti! Kierrokset menevät nopeasti ja vuoro vaihtuu lennosta, eikä näin ollen omaa vuoroa joudu odottamaan tuskastuttavan kauan; siispä 3-vuotiaankin hermot riittävät tähän peliin. ;)


Aurinkoisia pihapelipäiviä toivotellen,
Heidi

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Limonadi grillatuista sitruunoista


Hauskaa juhannuksen jatkoa! Onkos teilläkin vatsat täynnä grilliherkkuja? Jos mieli tekee välillä jotain raikasta, mutta grilli käy yhä kuumana, suosittelen testaamaan tätä limonadia.  


Grillaa sitruunoita leikkuupinta alaspäin 6-8 minuuttia. Purista jäähtyneistä sitruunoista mehu ja siivilöi se. Laita sitruunamehu, sokeri, vesi ja jääpalat kannuun ja sekoita kunnes sokeri liukenee. Mehu on heti valmista nautittavaksi ja sitä tulee tästä määrästä noin 1,5 litraa.


Drinksut maistuivat tänäänkin sateen piiskatessa koko päivän ikkunoita, mutta täydellisintä tämä olisi kyllä kuumana kesäpäivänä auringon helliessä. Tilataan siis hellettä, kiitos! 

Railakasta juhannusviikonlopun jatkoa, 
Heidi


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Alla omenapuun



Terveisiä Saksasta, Ruotsista ja Tanskasta! Kotiuduimme sunnuntaina juuri sopivasti, jotta ehdimme nähdä ja kuvata omenapuiden kukkaloiston - eilen ja tänään sade on piiskannut puita ja kukkaset ovat pudonneet maahan valkoiseksi matoksi.


Pihassamme on neljä vanhaa omenapuuta, joista yksi ei taaskaan kukkinut juuri lainkaan. Käynyt mielessä, että pitäisikö tuo ontto puuvanhus kaataa, mutta toisaalta mieli ei anna periksi rikkoa tuota somaa neljän puun ryhmää, jotka muodostavat ikään kuin katoksen nurmikon ylle.


Ajeltuamme satojen täydellisten pihojen ohi Saksassa mieli halajaa kovasti puutarhahommiin. Sunnuntaina vietin tovin jos toisenkin rikkaruohojen parissa... Huomiseksi sääennuste lupaa kaunista säätä, joten pitänee tästä lähteä puutarhaostoksille.


Kaunista viikon jatketta,
Heidi

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kolmas


Päivä täynnä tärkeitä muistoja ja koko kesä edessä.


Omalla esikoistyttärelläni peruskoulun ensimmäinen luokka on nyt kasvukipuineen takana ja voi miten onnellinen olenkaan kuluneesta lukuvuodesta. Pientä vääntöä käytiin pisin vuotta vajaa kilometrin pituisen koulumatkan kulkemisesta, mutta muuten innostus koulunkäyntiä kohtaan säilyi korkealla alusta ihan loppuun saakka. Pian koulun alun jälkeen hän sai tokaluokkalaisesta kaimasta uuden ystävän, jonka kanssa koulumatkatkin ovat sujuneet leikiten niinä päivinä, kun koulupäivien pituus on osunut yksiin.


Olen iloisen ylpeänä ja kateellisen haikeana seurannut noiden parhaiden ystävysten loman aloitusta. Ihan muistuu oma lapsuus ja ala-asteaika mieleen. Pieni pisto sydämessä kyllä on, kun tytöt jatkanevat syksyllä eri kouluissa, mutta toivottavasti tuo ystävyys säilyy läpi elämän. ♥


Onnellista, rakkaudentäyteistä ja muistorikasta lomaa kaikille,
Heidi