torstai 5. lokakuuta 2017

Lempeän samettinen kasvissosekeitto

kasvissosekeitto, sosekeitto, syksyruoka, keitto, bataattisosekeitto, resepti, kotiliesi

Pehmeä ja chilin hellästi potkaisema sosekeitto kuuluu meidän ehdottomiin syksyn lempiruokiin. Lapsetkin syövät mukisematta tätä kasvisruokaa, kun antaa käteen patongin palan, jolla voi kauhoa keittoa lautaselta. Tällä kertaa pilkoin keittoon yhden bataatin, muutaman oman ryytimaan porkkanan sekä perunan ja pari ukin kasvattamaa sipulia.


Kasvissosekeitto

1 bataatti
5 porkkanaa
5 perunaa
2 sipulia
1 kasvisliemikuutio
vettä
chilijauhetta
loraus kermaa

Laita vettä kattilaan niin, että pilkotut ainekset juuri ja juuri peittyvät. Lisää liemikuutio ja keitä noin 10-15 min kypsiksi.
Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää mausteita oman mielen mukaan.
Lisää pikkuisen kermaa ja kiehauta.
Tarjoile kirpeän syysulkoilun päätteeksi.


Tämä on jälleen kerran sitä peräänkuuluttamaani helposti ja nopeasti valmistettavaa ruokaa. Sulatan sosekeittoihin usein puolen pakettia sulatejuustoa, mutta yllätykseksemme tämä hivenen kevyempi versio oli ihan yhtä maukasta ja pehmeää! Salaisuuden täytyy olla tuo makea bataatti.


Kasvissosekeitto sopii värinsä puolesta loistavasti tähän luontoäidin keltaiseksi värjäämään lokakuuhun ja vietetäänhän nyt lihatonta lokakuuta, joten nappaahan tästä lounasidea vaikka tulevaksi viikonlopuksi!

Pirteää loppuviikkoa,
Heidi

6 kommenttia:

  1. Oih miten kauniin väristä. Viime viikonloppuna tein sosekeittoa, koska helppoa, hyvää ja kelpaa kaikille. Laitoin paprikaa, kurpitsaa, porkkanaa, pari perunaa ja palan inkivääriä. makustukseksi vielä tuorejuustoa soseutettuun keittoon...nam <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan - ihanat värit sekä lautasella että luonnossa. :) Kuulostaa maukkaalta sinunkin keittosi! Ensi kerralla voisikin käyttää paprikaa.

      Poista
  2. Tarttiskin tehdä pitkästä aikaa sosekeittoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tätä kannattaa tehdä samantien isompi kattilallinen niin riittää useammalle aterialle. :)

      Poista
  3. Todella herkullisen näköistä. Kiitos reseptistä. Sosekeitot ovat sitä parasta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja eipä kestä. :) Kiva jos resepti tulee käyttöön. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista