maanantai 1. elokuuta 2016

The Juustokakku


Huomasiko joku muu, että lauantaina vietettiin juustokakkupäivää? Suurena juustokakkujen ystävänä näin siinä taas oivan tekosyyn leipoa täyteläistä, amerikkalaista juustokakkua. Tiedättekös sen The One with All the Cheesecakes -jakson Frendeistä, kun kakku on niin täydellistä, että sitä syödään vaikka kerrostalon käytävän lattialta? Juuri tällaiseksi minä sen kullankeltaisen kakun kuvittelen. Reseptin olen löytänyt joskus jostain äitini vanhasta reseptikirjasta ja vähän muunnellut sitä.


Tänään päivällisen jälkeen istahdin nurmikolle nauttimaan palan kakkua ja seurailemaan muun perheen koripallomatsia ilta-auringossa. Ihan rentouttavaa vaihtelua - tänään en ole onnistunut edes muutamaa perunaa kuorimaan yhdeltä istumalta vaan ruoanlaiton lomassa oli toimittava useaan otteeseen erotuomarina. Nyt riitapukarit nukkumassa...antaisikohan sitä itselleen luvan vielä toiseen pieneen siivuun.

Aurinkoista elokuuta,
Heidi

ps. Jos ihmettelette, miten "mukamas niin täydellistä kakkua" voi olla vielä jäljellä niin tiedoksi, että olimme eilen koko päivän pois kotoa. Normaalisti tällaista vahinkoa ei pääsisi tapahtumaan. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti