kotiliesi

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tuntuuko joskus siltä


että kiukuttaa kuin 3-vuotiasta? Viikonloppu pitänyt sisällään sisäleikkipuistoa, Mäkkäriä, yövieraita, synttärijuhlia ja luistelua - 3-vuotiaan unelmaviikonloppu siis. Tai näin ainakin olettaisi. Silti sunnuntai-iltana kiukuttaa, kun äiti menee ja laittaa mansikkahilloa pannukakun päälle. Voitteko kuvitella, mansikkahilloa! Pannarin päälle!! Onneksi kermavaahto lohduttaa, kunhan hillo on ensin rapsutettu pois. Santsikierroksella itkupotkuraivot, kun ei heti annettu hilloa.

26-vuotiaan viikonloppu pitänyt sisällään noita samoja asioita, vaikkakin sisäleikkipuiston sijaan shoppailua ja Mäkkärin sijaan Heseä. Silti otsassa voisi olla räjähdysvaara-merkki. Jep!

Kuvan henkilö ei liity tapaukseen

Mitä teidän viikonloppuun kuuluu? Ihanaa, huomenna alkaa helmikuu!

Hurmaavaa helmikuuta,
Heidi

lauantai 23. tammikuuta 2016

Diy maljakko

tulppaani maljakko

Kaapit täynnä väärän kokoisia maljakoita. Siispä neuloin hillopurkille paidan.

neule

Eilen illalla se tuli mieleeni ja maltoin tuskin nukkua. Neljä palmikkoa ilmettä antamaan.
Mitä mieltä - hitti vai huti? :)

Rentoa viikonlopun jatkoa,
Heidi

tiistai 19. tammikuuta 2016

Hyi, talvi!


Nyt on pakko sanoa, että minä en pidä talvesta! Säätiedotus tiesi juuri kertoa, että -30 astetta ympäri Suomen. Onneksi, onneksi meillä täällä rannikolla on vaan maltilliset 10-15 pakkasastetta. Kylmä on silti luissa ja ytimissä, eikä edes sauna auta kuin sen hetken kun istuu lauteilla.


Luonto on kyllä valtavan kaunis, se on pakko myöntää. Ja ulkoilun jälkeen kuuma keitto maistuu tavallistakin herkullisemmalta. Ja lasten riemu; luistelua, hiihtoa, pulkkaa, liukuria, jäälyhtyjä. Mutta ei, ne ei silti tee tästä vaatetusrumbasta yhtään siedettävämpää. Autoakin käy sääliksi. Ja ihoa.

Olafin kanssa kesää odotellessa!

lauantai 9. tammikuuta 2016

Vuoden ekat


Tänä vuonna ne tulivat totuttua aikaisemmin. Toki monessa blogissa niitä olen jo nähnyt, mutta hyvänen aika - meillä on kuusikin koristeltuna vielä. :)

Ihanaa viikonloppua,
Heidi

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Sohva on tullut kotiin


Nyt on sohva valittu, huh. Instagram-seuraajat saattoivat jo pannakin merkille, että pisimmän korren lopulta vei Ikean Karlstad.


Joulupukki toi kauan haaveillun harmaan lampaantaljan, joten tarvitsihan talja kaverikseen kauniin sohvan. Eihän uudelta sohvalta toki mitään vanhaa telkkaria kuulu tihrustaa, joten tilaukseen meni 55 tuumainen curved, josta olemme haaveilleet. Tänään tapetoitiin olohuoneen seinä. Yksi asia johti toiseen, tiedättehän.


Sohvan piti olla jämäkkä, mielellään vaalean harmaa ja siinä piti olla korkeat jalat, jotta imuroiminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Kankaan oli oltava "anteeksiantava" ja päällisten konepestäviä. Kankaan tiedoissa kylläkin lukee kemiallinen pesu, mutta ystäväni kertoi pesseensä päälliset monet kerrat pesukoneessa ja hyvin ovat kestäneet.


Sohvapöytä meillä on ollut kauan hakusessa. Tämä löytyi tänään vähän kuin vahingossa - se on nimittäin toimittanut penkin virkaa makuuhuoneessamme. Alunperinhän mieheni on ostanut tuon muuttaessaan opiskelemaan. Hän katseli telkkaria muuttopäivän päätteeksi ja tajusi tarvitsevansa tv-tason. Ainut paikka, mistä niitä siihen kellonaikaan enää sai, oli Citymarket. Hän meni kauppaan ja osti tuon, ainoan mitä kaupasta löytyi. Olisipa sohvan ostaminen ollut yhtä helppoa. ;)


Nyt kellahdan nauttimaan uudesta sohvastani. Ja taljasta. Ja torkkupeitosta!

Iloista alkanutta vuotta kaikille,
Heidi

Niin juu! Etten liikaa pääsisi uudesta sohvasta leijumaan, lapset palauttivat minut heti aamulla maan pinnalle. "Äitiii, herraX leikkas olkkarin mattoon reiän."