sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sunnuntai-illan tunnelmia


Tänään se sitten lopulta lähti - kuusi nimittäin. Ja kaikki muutkin joulukoristeet. Nyt on vähän aikaa niin tyhjän näköistä, kunnes silmä taas tottuu kuusettomuuteen ja valottomiin ikkunoihin. Ihan kaikista en pystynyt kerralla luopumaan ja muutama talvivalo sai jäädä vielä taistelemaan pimeyttä vastaan.


Viime postauksessa tulin päivitelleeksi retuperällä olevia elämäntapojani. Ruokailujen suhteen ollaan menossa jo parempaan suuntaan, mutta pienintäkään liikuntasuoritusta en ole edes harkinnut tekeväni ellei sitten Ikean läpi juoksua lasketa urheilusuoritukseksi. ;)

Pääsin tosiaan eilen pitkästä, pitkästä aikaa shoppailureissulle ihan yksin. Tai oli minulla toki rakas ystävä mukana, mutta ei yhden yhtä lasta eikä miestä. En edes muista milloin viimeksi niin olisi päässyt käymään. Ja voin kertoa, tuli kyllä niin tarpeeseen! Kahvilassakaan ei tarvinnut huolehtia kuin omasta käyttäytymisestä. Luksusta.


Kaupoista tarttui mukaan kaikkea kivaa pientä ja ostosreissun jälkeen mentiin vielä kolppaamaan appivanhempieni ulkovarastoja ja voi mitä aarteita niistä löytyikään! Makuuhuoneemme sai tänään uuden ilmeen, siitä lisää myöhemmin.
'
Mukavaa alkavaa viikkoa,
Heidi


p.s. Pakko oli vielä googlettaa ja kuluttihan se muutaman tunnin shoppailu liki 500 kaloria, joten kyllähän se siis lasketaan urheiluksi. Tein vielä päivän (ellei peräti viikon) hyvän työn päästäessäni pariskunnan ohitsemme Ikean kassajonossa. Mies ei vissiin ihan riemusta kiljahdellen ollut mukaan lähtenyt. :D

6 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa herkkua! Hehh, 500kcal on jo ihan hyvin :D Pitää alkaa shoppailemaan enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin pirteen makuista verrattuna kaikkeen muuhun, mitä tässä viime aikoina on tullut suuhun ängettyä. Shoppailu on aina hyväksi. ;)

      Poista
  2. Ai shoppailu kuluttaa noin paljon energiaa, WAU! :-D Hyvillä mielin kaupoille siis, ihan terveys mielessä :'-D Onhan se luxusta päästä katselemaan ihan itsekseen, kun kukaan ei hoputa vieressä.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shoppailu saattais olla sellanen liikuntamuoto, jossa jopa mun mielenkiinto pysyis yllä yli kaks viikkoa. ;) Mahtaiskohan mennä miehelle läpi, täytyy yrittää ainakin! :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ja oli hyvää! Taidankin tehdä nyt välipalaksi jotain vastaavaa. :)

      Poista