lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulukuun 6. ★ Luumujuustokakku



Tänään jos koskaan päivä kuului aloittaa kakulla. Eilisille kyläilijöille tekemästäni luumujuustokakusta jäi palanen vielä täksi päiväksi, joten juhlimme aamulla 97-vuotiasta Suomea kakuin ja glögein!

Luumujuustokakku

Pohja
150 g murskattuja pipareita
100 g sulatettua voita
1 tl kanelia

175 astetta, 7 minuuttia

Täyte
4 liivatelehteä
 2,5 dl vispikermaa
1 prk luumumarmeladia
1 prk maitorahkaa
sokeria oman maun mukaan

Painele pipariseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Paista.
Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 min.
Vaahdota kerma. Yhdistä loput aineet keskenään, sulata liivatteet ruokalusikallisessa kiehuvaa vettä ja lisää ohuena nauhana rahkaseokseen. Lisää kermavaahto.
Kaada pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa ainakin 4h.

Puolukkakastike kakulle
2 dl puolukoita
1,5 dl vettä
½ dl sokeria
1 tl maissitärkkelystä

Mittaa kattilaan puolukat ja vesi, anna kiehua 3min ja purista siivilän läpi. Lisää sokeri.
Sekoita maissitärkkelys tilkkaseen kylmää vettä, lisää mehun joukkoon ja anna kiehua hetki.


Rauhallista itsenäisyyspäivän iltaa kaikille,
Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti