kotiliesi

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Adventtikynttelikkö


Puuh, muuttohässäkästä selvitty ja tavarat löytäneet suurin piirtein paikkansa "evakkokodissa". Kolmen kuukauden päästä muutetaan taas, hiphip hurraa!

Senpä tähden adventtikynttelikkö on tänä vuonna viime vuotistakin yksinkertaisempi. Löysin sentään neljä samanlaista kynttilää...


Tunnelmallista joulun odotusta,
Heidi

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vähän erilainen joulu. Taas.


Nelisen vuotta sitten vietimme joulun pyhät sairaalassa, kun esikoisemme päätti tulla maailmaan. Tänä vuonna lähdemme kolmeksi kuukaudeksi evakkoon odottamaan ihka oman omakotitalon vapautumista! 

Koska evakkojoulu ei ehkä ollut sitä mitä tältä joululta odotin, olen tänä vuonna aloittanut joulusta nauttimisen jo hyvissä ajoin. Ja aion jatkaa jossei nyt ihan helmikuun loppuun asti niin ainakin pitkälle tammikuuhun... Jos ei kerrota kenellekään, ni käytiin tänään lasten kanssa koristelemassa valkonen kuusi valmiiksi. Jos ei oltais viikon päästä muuttamassa pois, meillä kyntteliköt loistais jo ilosesti ikkunoissa. Nyt on pakko malttaa odottaa ensi viikonloppuun.

Ensi viikolla saatan vuodattaa muutaman kyyneleen jättäessämme KODIN avaimet uusille omistajille. Yritän kuitenkin muistaa, että unelma omakotitalosta on enää pienenpienen hetken päässä -hiphei!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikki,
ensimmäinen luukkukin aukeaa... :)
Heidi

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hurrrja Halloween


Kyllä se vaan niin on, että lasten myötä kaikki juhlat saavat ihan uudenlaisen merkityksen. Myös halloween. A:lla on tällä hetkellä kova askarteluvimma ja meillä oli jos jonkinlaista haamua ja kurpitsaa koristeena. T taas oli innoissaan roikkuvista haamuista, jotka heiluivat niitä päin puhaltaessa. Lisäksi tietysti herkuteltiin ällöttävillä silmämunilla, limaisilla torahampailla ja monella muulla.

Tänään illalla mennään katsomaan Prisman joulunavauksen ilotulitusta ja neiti on tietysti tästäkin ihan innoissaan. Itse taas olen kuukauden kärvistellyt ja yrittänyt säästää joulumieltä ensi kuuhunkin. Miksi sen täytyy aina iskeä tässä vaiheessa? Vaikka olen henkeen ja vereen jouluihminen, en silti haluaisi lokakuussa alkaa joulua valmistelemaan... Kolme viikkoa vielä jos malttaisi odottaa!!

Rauhallista sunnuntaita
Heidi

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Paholaisen suklaakakku


Johan on tovi vierähtänyt viime kerrasta... Tässä teille lepyttelynä Nigella Lawsonin syntisen hyvän suklaakakun resepti. ;)

Pohja:
50g kaakaojauhetta
100g muscovadosokeria
2,5 dl kiehunutta vettä
225g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
125g pehmeää voita
150g sokeria
2 tl vanilja-aromia
2 munaa

Liota kaakaojauhe ja muscovadosokeri kuumaan veteen. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon ensin vanilja-aromi, sitten munat ja kuivat aineet vuorotellen, viimeiseksi neste. Voideltuun irtopohjavuokaan, 180 astetta 30 min.

Kuorrute:
1,25dl vettä
30g muscovadosokeria
175g voita
300g tummaa suklaata

Kiehauta vesi, muscovadosokeri ja voi miedolla lämmöllä. Sammuta levy ja lisää suklaa. Sekoittele välillä ja vatkaa jäähdyttyä sileäksi.

Itse tein 1/3 ohjeesta 18cm irtopohjavuokaan ja kaadoin kaiken täytteen kakun päälle. Nigellan ohjeessa täytettä tulee myös kakun väliin. A toivoo tätä tehtävän hänelle synttärikakuksi ja olen koittanut miettiä eri täytevaihtoehtoja. Ehdotuksia?

Herkullisia hetkiä
Heidi

torstai 19. syyskuuta 2013

Iloa iltoihin, piristystä päiviin


Näyttää siltä että aurinko on muuttanut etelään ja valo on hankkittava jostain muualta.

Valoisampaa torstaita,
Heidi

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kaurasämpylät


Törmäsin tänään sattumalta pakko kokeilla -reseptiin. Alkuperäinen versio löytyy täältä Ruokailmiö blogista. Sämpylät onnistuivat älyttömän hyvin, vaikken olekaan mikään leivän leipoja. Suurin syy, minkä takia en yleensä malta leipää leipoa, on se odottelu. Tänään pikkuflunssaa potiessani jouduin pakosta pitämään välillä vähän taukoa, joten leipä sai kohota rauhassa. :D

Oma versioni sämpylöistä menee näin:

6 dl lämmintä vettä
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
100 g sulatettua voita
11 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa

Sekoita vesi, siirappi, suola ja kaurahiutaleet keskenään, kunnes kaurahiutaleet ovat liuenneet (pari kolme minuuttia). Anna seistä 10 min.
Sen jälkeen sulatettu voi ja jauhoja vähän kerrallaan. Kohota 45 min.
Pyöritä sämpylöiksi ja kohota vielä 30 min.
Voitele siirappi-vesiseoksella (2 tl siirappia ja 1 dl vettä) ja paista 220 asteessa 12-15 min.

Makoisia sämpylähetkiä
Heidi

Kesäkurpitsaa osa x


Luulin viimeksi saamiamme kesäkurpitsoja isoiksi... Olisko ideoita mitä näistä yhteensä 9 kilon jötkäleistä vois tehdä?

Syksyistä maanantaita,
Heidi

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Haaste

Sain tämän elämäni ensimmäisen blogihaasteen Onnen hetkiä paratiisissa -blogin Teijalta. Kiitos Teija! :)

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.



Eli 11 asiaa minusta:

Kysyin pian 4 vuotta täyttävältä tyttäreltäni millainen äiti on
  1. ja vastaus oli "Pläääh... Hieno" (Otan tämän kai kohteliaisuutena...)
  2. Olen siis yhden vaimo ja kahden äiti
  3. Rakastan suklaata
  4. Mieleni lepää siistissä kodissa
  5. Odotan muuttamista omakotitaloon
  6. Tykkään leipoa
  7. Isona minusta taitaa tulla perhepäivähoitaja
  8. Haluaisin osata sisustaa
  9. Olen äärettömän mukavuudenhaluinen
  10. Olen kiitollinen perheestäni ja kaikista muistakin ihanista
  11. Viimeiseksi asia, joka vaikuttaa minuun ja ajatusmaailmaani enemmän kuin osaa kuvitellakaan. Olen äiditön äiti.

Ja vastaukset Teijan kysymyksiin:

1. Suklaa vai jäätelö? 
Suklaasuklaasuklaa!

2. Mistä nautit eniten kesässä?
Lämmöstä ja auringosta.
Varsinkin kahden pienen lapsen äitinä arvostan sitä, että kesällä säästyy siltä jumalattomalta vaaterumpalta liikahtaessa jonnekin. Kengät jalkaan ja menoks!

3. Miksi päädyit bloggaamaan?
En oikeestaan edes tiedä. Kaikki alkoi oikeastaan Juhannusruusu-matosta. Siitä kai se ajatus silloin lähti. Ja onneksi lähti, tämä on kovin terapeuttista puuhaa. :)

4. Uskotko avaruusolentoihin?
No joo kai. Joskus pienenä tyttönä näin äitin kanssa olkkarin ikkunasta ku joku kirkas laskeutui naapurin talon taakse. Mikä muukaan se olisi voinut olla?! ;)

5. Suosikkivuodenaikasi?
Kesä on ollut aina mun vastaus tähän kysymykseen. Muttamutta.
Syksyllä on pimeät illat, villasukat, kaakao ja kynttilät,
talvella joulu (muuta hauskaa siinä kylmyydessä ja pimeydessä ei sitten olekaan) ja
keväällä kaikki herää taas eloon.

6. Suosikkikukkasi?
Kielo

7. Ihanin sisustuskauppa netissä?
Hannas

8. Mitä katsot televisiosta?
Olen telkkarin orja. Frendit nyt on ehdoton ykkönen, niitä jaksaa nauraa kerta toisensa jälkeen. House, CSI, Mentalist, Tanssii tähtien kanssa, Gossip girl, Suurin pudottaja, Ruotsin miljonääriäidit, Kaisa ja puoli valtakuntaa, tätä ei vissiin julkisesti kuuluis myöntää mutta BB.
Onni on tallentava digiboxi!

9. Ammattisi?
Kotiäiti

10. Millaisia blogeja luet?
Enimmäkseen olen koukussa sisustusblogeihin. Luen toki kaikenlaisia, kivannäköisiä blogeja.

11. Parasta elämässä?
Perhe ja läheiset.


Saatte vastata samoihin kysymyksiin ja haastan siis:

Heinäkuun tyttö Eevan
Freefall to life Anniinan
Makeaahyvää Anun
Kotohaka Anun

ei ihan yhtätoista, mutta melkein ;)

Kivaa keskiviikkoa,
Heidi

maanantai 9. syyskuuta 2013

Helppo kauraleipä

Eilen hiekkalaatikolla istuskelun aikana sisälle oli ilmestynyt tällainen.


Taikina:
2dl kaurahiutaleita
5dl hiivaleipäjauhoja
½ tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
3dl vettä
1 muna

Voiteluun:
½ dl vettä
1 rkl siirappia

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muna ja 42-asteinen vesi. Sekoita ja anna kohota ½ tuntia.
Kaada pellille ja muotoile pyöreäksi. Ripottele pinnalle vähän jauhoja ja anna kohota vielä ½ tuntia.
200 astetta 30-35min.
Voitele kuuma leipä vesi-siirappiseoksella ja paista vielä 5min.
Anna jäähtyä ilman liinaa.


Hirveen hyvä ja hirveen helppo!
Alkuperäinen resepti Hellapoliisin sivuilta. 1tl suolaa oli vähän liikaa ja ensi kerralla lorautetaan myös taikinan joukkoon hieman siirappia.

Mukavaa illanjatkoa
Heidi



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Terveisiä metsästä!

Lapset yllätti tänään ja herättivät vasta yhdeksältä, minkä jälkeen vielä loikoiltiin sängyssä ja noustiin vasta lähempänä kymmentä! Mainio alku sunnuntaille. :)



Aamupalan jälkeen käytiin pitkään jankuttamallani metsäretkellä. Viime syksynä T roikkui mukana kantorepussa ja nyt kulki lakki silmillä kuin vanha tekijä. Lähdin vähän sillä mielellä, että saisin poimittua meille sisälle ruskan värejä, mutta ei siellä mitään ollut. Jospa iltalenkillä kävisi parempi tuuri.

Mun on myös ihan pakko hehkuttaa; sykemittari sanoi tänään "Hyvä viikko!". Keväällä minua puraisi puutarhakärpänen ja nyt syksyllä näemmä liikuntasellainen. Toivottavasti vaikutus kestää pitkään... Helposti varsinkin talven tullen sitä jää vaan sisälle makaamaan lämpimän peiton alle. Tarkoituksena on myös kiinnittää parempaa huomiota siihen mitä laitan suuhuni ja erityisesti kuinka paljon. Suklaasta en kyllä luovu! Eikä ole tarkoituskaan. Kaikkea kohtuudella.

Mukavaa sunnuntaita,
Heidi

lauantai 31. elokuuta 2013

Nachopiirakka

Vielä yksi ruokakokeilu.



Pavut ovat tulleet jäädäkseen meidän keittiöömme ja iki-ihanilla Kinuskikissan sivuilla oli kuin tilauksesta Cajun-piirakan ohje, josta sain inspiraationi. Pari juttua jätin pois, kuten cajunmausteen, eli ei tekelettäni voi cajun-piirakaksi kutsua.

Tässä oma versioni

Pohja:
100g voita
2 dl vehnäjauhoja
1rkl vettä

Täyte:
250g jauhelihaa
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1rkl soijakastiketta
120g smetanaa
2dl maitoa
3 munaa
100g nachoja (chilin makuisia, yök)
100g juustoraastetta

Piirakka hupeni kyllä ennätysvauhtia ja sai kovasti kehuja. Tätä tarjoillaan meillä toistekin!

-H

Lisää kesäkurpitsaa



Tässä viime aikoina on tullut syötyä kesäkurpitsaa enemmän kuin koko elinaikanani yhteensä! Anopin ja appiukon kasvimaalla kasvaa valtavia, miehen käsivarren kokoisia, kesäkurpitsoja. Rakas ystäväni (ja kälyni) Eeva sanoi osuvasti, että tästä tulee ihan mieleen se Muumien Jättikurpitsa-jakso, jossa Muumimamma tekee kaikenlaisia herkkuja kurpitsasta.

Meillä on siis lasagnen ja pekonivuoan lisäksi syöty kesäkurpitsakeittoa, joka oli muuten ihan älyttömän hyvää. Laitoin kesäkurpitsan lisäksi pari perunaa, yhden sipulin ja OMAN maan porkkanoita. Sekä tietysti -taikasana- Koskenlaskijaa. ;) Eilen tein kokeeksi myös kesäkurpitsamuffinsseja, mutta on sitä joskus paremman makuisiakin muffinsseja syöty. Ei niissä sinänsä mitään vikaan ollut, mutta teen ensikerralla enemmin jostain muusta raaka-aineesta.


 Tein viikolla myös pienen satsin omppuhilloa, maailman parasta tottakai.

Me lähetään nyt testaamaan frisbeegolffia veljen ja hänen tyttöystävänsä kanssa.
Hyvää venetsialaisviikonloppua,
H

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Korvalääkäriä ja päärynäjäätelöä


Jee!!! T:n putket on hyvin paikoillaan. Mitäpä jos tulevana talvena ei tarvitsisikaan hypätä joka viikko lääkärissä?! :))

Oltiin siis aamulla korvalääkärillä ja hän vähän lupaili meidän pääsevän viime talvea helpommalla ja arveli myös, ettei poika tarvitsisi uusia putkia näiden jälkeen. Ihanaa! Olen niin onnellinen. :) Viime talvi tosiaan meni siinä, että vuoron perään käytiin jomman kumman tai molempien lasten kanssa lääkärissä. Sillon tuli aika moneen kertaan todettua, että onneksi on vakuutukset! Heh.

Iltapalaksi tein tänään prinsessa- eli ballerina- eli vispipuuroa yleisön pyynnöstä. Ja sen lisäksi herkuteltiin lääkärin määräämällä päärynäjätskillä.

Huomenna A menee ensimmäistä kertaa balettiin. Taitaa meitä molempia vähän jännittää. A on jo monta kertaa varmistanut, että odotanhan sitten siinä oven takana. Minne muka siitä uskaltaisin lähteä?? :D


Mukavaa illan jatkoa,
H

Onpa muuten ollut harvinaisen lämmin syksyn alku! ;)

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Äiti

Kukkakimpun kauniin solmin
äidin oman iloksi.
Siihen kimppuun sisään laitan
rakkaat muistot mausteeksi.
Mukana on pienet hetket
monet, monet hauskat retket,
menneet päivät lapsuuden
äidin hellän rakkauden.
Tämän kaiken saanut sulta
Kiitos oma Äiti-kulta!
Birgit Ahokas

<3

Tai oikeastaan se oli A, joka poimi sen kauniin kukkakimpun Enkeli-mammalle 50-vuotispäivänä.

lauantai 24. elokuuta 2013

Kesäkurpitsa

Mitä tarvitaan, jotta minut saa syömään kesäkurpitsaa? -Paketti pekonia ja puol pakettia Koskenlaskijaa.

Eilen tein kesäkurpitsa-pekonivuokaa ja tänään kesäkurpitsalasagnea.



Mutta miten saada A syömään kesäkurpitsaa tai ylipäänsä jotain muuta ku leipää??


Mukavaa viikonloppua kaikki!
Me lähdetään kohta saunomaan anoppilaan :)

torstai 22. elokuuta 2013

Raparperimuffinseja ja leipäkoneleipää


Tänään on herkuteltu vastapaistetuilla kookos-raparperimuffinsseilla sekä "uuni"tuoreella leipäkoneleivällä. Sain lopultakin inspiksen leipoa kookos-raparperimuffinsseja. Kannatti nähdä se pieni vaiva, olivat nimittäin ihan järkyttävän hyviä!


Saunan jälkeen syötiin iltapalaksi myslileipää, joka siis tehty "perintö" leipäkoneella. Uskomattoman näppärä vehje, vaikka ikää kapistukselta löytyy jo monen monta vuotta. Mittaa vaan ainekset koneeseen ja neljän tunnin kuluttua leipä on valmis ahmittavaksi.

Taidan ajastaa aamuksi uuden leivän. Sen verran nopeasti hupeni edellinen :)
Heidi

Nukkekoti


Joulupukki oli uskomattoman reilu ja toi viime jouluna murulle nukkekodin, vaikkei hän aina niin kilttikään ollut. Tänään A teki tauluja sillä aikaa kun itse virkkasin olkkarin maton. Nappasin äkkiä mutaman kuvan, kun tavarat on kerrankin järjestyksessä!

tiistai 20. elokuuta 2013

DIY jalkarahi



VALMIS

p.s. On meiän pikkutytön jalat, ei omat. ;) Harvemmin hän sitä tuohon tarkoitukseen käyttää - paljon mukavampaa on hyppiä siitä sohvalle pikkuveljen kanssa... Heikompaa hirvittää!!

Syksyn ensimmäinen päivä

Jauhelihapitsaa ja kaura-omenapaistosta

Vaikka ilmat tällä viikolla vähän lämpenivätkin ja ulkona tarkenee vielä ilman takkia, niin kyllä siellä alkaa jo tuoksua syksy. Aurinkokaan ei tunnu enää samalta kuin vielä hetki sitten. Tänään herkuteltiin kaura-omenapaistoksella ja se jos mikä aloitti virallisesti syksyn.

Syksyistä elokuun iltaa,
Heidi

lauantai 10. elokuuta 2013

Äiti-tytär laatuaikaa

Päätettiin aamulla rakkaan 3-vuotiaan kanssa jättää miesväki kotiin ja lähteä kaupungille ihan kahdestaan. Shoppailtiin, käytiin leikkipuistossa ja syötiin suklaata -parhautta! <3 A sai kauan kaipaamansa shortsit ja huomasin vasta kotona, että alennuksen jälkeen hinnaksi jäi huimat 2,70€. Varsinainen löytö. Shortsit vedettiin heti jalkaan ja esiteltiin isille ku päästiin kotiin. Puhtaana pysyivät tasan siihen asti kunnes syötiin lounasta.

Tacokeitto
Pavut on uusi tuttavuus meiän keittiössä. En oo oikein osannut käyttää niitä, mut tällä viikolla niitä on ollut tarjolla kolmesti. Muille maistuu, mut tää meiän prinsessa...

Kuinka vaikeaa syöminen voikaan olla! Meiän Tomppa 1v. vetelee kyllä ihan mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa, mutta A vaan nyrppii kaikkea. Ja yökkää. Kyllä se vissiin pari maissia huuhteli maidon kanssa alas, mut viimitteks neki tuli ylös. Ja sitte kauhee raivo, ku ei saa jätskiä jälkkäriksi. Huoh.

Nyt muu talo nukkuu,
rauhallista viikonloppua muillekin!

-H


Lisään vielä tacokeiton reseptin :)

Paista pannulla:
400g jauhelihaa
1 sipuli
1 pss tacomausteseosta

Kiehauta ja hauduta kattilassa:
jauheliha
2 tlk valutettuja kidneypapuja
2 tlk mustia papuja liemessä
1 tlk valkoisia papuja liemessä
1 tlk maissia liemessä
1 tlk tomaattimurskaa

Ite laitoin mustia ja kidneypapuja vain yhden tölkin. Se oli mielestäni parempi suhde jauhelihan määrään nähden. Tarjoile smetanan, juustoraasteen ja nachojen kanssa. (psst...juustoraaste alimmaiseksi, jotta sulaa pohjalle)


torstai 8. elokuuta 2013

Kyllä rehottaa!

Tämän kesän lempparikukka, joriini
Ei tullut turhaan istuteltua siemeniä alkukesästä. Kasvimaa rehottaa niin että on ollut pakko repiä osa juurineen pois.

Paprikat ei punastu, miksei?
Orvokit lähti uuteen kasvuun ku pätkäsin ne pari viikkoa sitten.
Chili kasvattaa vaan lehtiä, höh!
Mitä muka näille porkkanoille ja punajuurille pitäis keksiä?


maanantai 29. heinäkuuta 2013

Virkattu kori


Mistä näitä koreja oikein tulee??


Vaihtelun vuoksi rupesin virkkaamaan jalkapallille uutta elämää. Eikös puolessa välissä koukku napsahtanut poikki! Yllättävän kauan se kyllä kesti, ehdin nimittäin tehdä sillä neljä mattoa ja ainakin kymmenkunta koria. Silti ärsyttää, kun nyt olisi ollut hyvää aikaa tehdä tuo päällinen loppuun.




perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kesäloman viimeinen päivä

E palaa taas maanantaina töihin ja arki alkaa. Minä ja lapset tietysti nautimme vielä tästäkin kesästä kotona, minulla kun ei niin tavaton hinku ole työelämään eikä varsinkaan opiskelemaan sitä ennen. Nautin kotielämästä sanokoot muut mitä sanoo! :) Minusta ei vaan ole jättämään pikkuisia päiväksi hoitoon sillä kustannuksella, että itse ehtisin viettää heidän kanssaan iltaisin vaan pari kolme tuntia ennen nukkumaan menoa.


Grillailtiin pari päivää sitten naapureiden kanssa ja naapurin isäntä teki aivan älyttömän hyvää sillitartaria. Pakkohan sitä on tänään tehdä uudestaan, vaikka eihän mun pitäis edes tykätä sillistä eikä tillistä. Oman maan tillissä vaan on sitä jotain! :)

Aurinkoista päivänjatkoa
Heidi


p.s. Keskustelu aiemmin tänään.
H: "Syödäänkö ulkona vai sisällä?"
E: "Syödään sisällä."
H: "Syödään ulkona."
Syötiin ulkona.
E ihmetteli miksi edes kysyin. :D

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Gdansk

Lomalla tehty vaikka mitä - paitsi kirjotettu blogia...

Lasten syntymän jälkeen ei ollakaan näin pitkää aikaa vietetty miehen kanssa ihan kahdestaan. Voin kertoa; tuli tarpeeseen! Kova ikävä pikkuisia oli jo ennen kuin lähdettiin ja jännitin hirveesti miten T reagoi, kun hän ei ymmärrä mitä tuleman pitää. Huoli osoittautui täysin turhaksi, sillä molemmat lapset olivat olleet ihan uskomattoman reippaita isovanhempien helmoissa. Alettiinkin heti suunnitella uutta reissua. :)


Todettakoon ensin, että ruoka oli hyvää ja halpaa. Ravintoloiden henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja kielitaitoista, muualla no ei niin ystävällistä eikä varsinkaan kielitaitoista. Kaupoissa joka ikisessä hilussa oli varashälytin ja vartijat seuras meitä silmä kovana. Saipahan E huvia odotellessa mua kynsilakkaostoksilta. :D

Olin ymmärtänyt, että Gdanskin vanhassa kaupungissa olisi pieniä erikoisliikkeitä siellä täällä, mutta omasta mielestä siellä oli vain meripihka- ja matkamuistokrääsän myyjää vuoron perään. Olin vähän pettynyt, mutta onneksi Mercure -hotelliltamme oli lyhyt matka kaikkialle mm. tien toisella puolella olevaan Madison -ostoskeskukseen. Vanhaan kaupunkiin sieltä käveli alle kymmenessä minuutissa, mikä oli aivan loistavaa, sillä en joutunut kertaakaan käyttämään ällöttäviä yleisiä vessoja! :D Lisäksi oli helppo käydä vaihtamassa vaatteita sään mukaan ja tyhjentämässä kädet ostoksista. Tällä kertaa kun ei ollut mukana vaunuja, jotka yleensä hoitaa tätä virkaa. Hotelli oli todella siisti ja henkilökunta uskomattoman kärsivällistä huonesotkumme kanssa (lennot oli varattu 30.6.-3.7. ja hotelli jostain syystä 1.7.-4.7.). Sinne majoitutaan seuraavalla kerrallakin.


Kaupunki herätti melko ristiriitaisia tuntemuksia, joita on vaikea selittää. Toisaalta Gdansk on erittäin kaunis kaupunki yksityiskohtineen ja nähtävyyksineen (jotka tälläkin reissulla katsottiin vain ulkoa), mutta toisaalta
myös todella ränsistynyt, varsinkin jos eksyy vanhan kaupungin ulkopuolelle niinkuin me etsiessämme telakka-aluetta, jota ei  kylläkään lopultakaan löydetty.

Näin tuoretta karkkia ei ollakaan ennen saatu!
Satuttiin paikalle juuri sopivasti ja nähtiin karkkien valmistus melkein alusta loppuun.

Mennään kyllä ehdottomasti uudestaan, kunhan jonkun aikataulu sopii lastenhoitoon. Kaupunki ei ehkä ole lapsiystävällisin, vaikka kyllä siellä lapsiperheitä siellä täällä näkyikin. Ensi kerralla ykköskohde on vanhasta kaupungista noin 5 kilometrin päässä sijaitseva ostoskeskus Baltic Gallery, johon ei tällä reissulla ehditty. Toki ostoskeskusten hinnat ovat lähellä Suomen hintoja, mutta aina voi kuitenkin tehdä löytöjä! Olen kyllä melko puolueellinen sanomaan kaupungista mitään, sillä olisi ollut ihan sama millaisessa läävässä oltaisiin oltu - kunhan saatiin hetki vain olla ja joku muu juoksi lasten perässä.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ähtäri-Tuuri -miniloma

Tehtiin pari viikkoa sitten pikanen reissu Ähtärin eläinpuistoon ja Tuurin OnnenTähti-hotelliin. Ollaan monena vuonna käyty Tuurissa ja lasten myötä vierailtu samalla reissulla myös Ähtärissä. Tänä vuonna ehdittiin olemaan vain yksi yö reissussa ja haluttiin ehdottomasti viettää sen OnnenTähdessä, sillä olemme todenneet sen hinta laatusuhteeltaan erinomaiseksi. Välillä erehdytään johonkin muuhun hotelliin ja siinä sitä sitten kärvistellään.

Vikuri visentti

Yleensä ollaan oltu liikenteessä keskenämme, mutta nyt pyydettiin mun mummi ja ukki mukaan. Ajeltiin samoja reittejä, joita ollaan ajettu monet kerrat omassa lapsuudessani. Palasi moni ihana asia mieleen. Meillä oli tapana vuokrata vähintään kerran kesässä järvenrantamökki jostain päin Suomea ja näiltä reissuilta on niin paljon muistoja - ajalta, jolloin perhe tarkoitti vielä minua, siskoa, veljeä sekä äitiä ja isää.

Nyt kun perheeseeni kuuluu aviomies sekä tytär ja poika, toivon että näistä reissuista jäisi omille lapsilleni yhtä hyvät muistot. Toki he ovat vielä niin pieniä, etteivät "isona" muista näistä reissuista välttämättä mitään, mutta olipahan ainakin elämys heille kummallekin. 3-vuotias selittää kaikille tohkeissaan visentistä, joka puhisi ja kaapi jalalla maata ja meinasi hajottaa koko paikan sekä lempieläimestä, nukkuvasta lumileopardista, jonka häntä heilui tuulessa. <3

Lemppari lumileopardi

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Uudet kengät

Myönnän, kengät ovat paheeni. Miksei olisi? Poikettiin tänään Cittarissa ja mukaan tarttui taas yksi pari. Vitosella!


Ihana kesäilta ja E:n kesäloman ensimmäinen päivä. Täysin tyyni -uskomatonta, sillä Raumalla tulee aina. Lapset nukkuu ja grillaillaan takapihalla tämän kesän hittiä; vaahtokarkkeja. :)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Sanomalehtikynnet

Vähän poiketen blogini tavanomaisesta sisällöstä, ajattelin tehdä postauksen uusimmasta kokeilustani; sanomalehtikynsistä. Yleensä en jaksa panostaa lakkaukseen sen enempää ja käytän jotain kivaa yksiväristä kynsilakkaa. Tämä lakkaus ei vaatinut mitään pikkunäpertämistä, joten päätin kokeilla miten se onnistuisi.

Aloitin lakkaamalla kynnet valkoisiksi ja annoin kuivua hyvin. En ikinä jaksa käyttää aluslakkaa...

Revin sanomalehdestä vähän kynsiä suurempia paloja, jotka kastelin desinfioimisaineeseen ja painoin kynttä vasten 20-30 sekuntia. Lopuksi päälyslakka (Tämä lakkaus vaati sen, ettei teksti pyyhiydy pois. Tavallisesti en käytä sitäkään).

Teksti jäi tosi himmeäksi. Täytyy koittaa pitää sanomalehteä oikeassa kädessä vielä kauemmin, jospa se auttaisi?!


p.s. Oikean käden teksti näkyi jo huomattavasti paremmin. Tällä kertaa laitoin vain yhden tipan desinfioimisainetta, jolloin paperin pala jäi kuivemmaksi ja ehti kuivahtaa 30 sekunnissa. Ehkäpä siinä vastaus.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Rivitalopuutarha


Viherpeukalon tynkäni alkoi ihan tosissaan kutista kevään mittaan ja nyt meidän rivitalokolmion pihalla kasvaa chiliä ja paprikaa, punajuurta ja porkkanaa, pinaattia, jäävuorisalaattia, salaattisekoitusta, ruohosipulia sekä kiinalaista ruohosipulia, tilliä, kähäräpersiljaa ja basilikaa.


Kunpa porkkanat kasvaisivat tänä vuonna vähän isommiksi kun viime yrityksellä jäivät pikkurillin kokoisiksi. Nyt on on ainakin suotuisammat kasvuolosuhteet, kun ihana appiukkoni teki mulle kunnon kasvimaan.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Tortillapizzat



1 pkt tortilloja
ketsuppia
400g jauhelihaa
pala punasipulia
1 prk (150g) crème fraichea
½ prk salsaa
nachoja
juustoraastetta

Levitä jokaiselle tortillalevylle reilu ruokalusikallinen ketsuppia, paistettu ja maustettu jauheliha, suikaloitu punasipuli, crème fraiche, salsa, nachot ja juustoraaste. Paista 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Nam!

Mukavaa perjantaita :)