tiistai 22. elokuuta 2017

Nirsoryhmälle osa 2 - Kana-kanttarellipasta


Lapset ovat päässeet tutustumaan viikon aikana kaikenlaisiin uutuusmakuihin ja aivan pakko kertoa teillekin eilisen pastan tarina. Kävin viikonloppuna sienimetsällä pitkästä, pitkästä aikaa. Kanttarelleja löytyi juuri sopivasti, jotta viikon teemaan sopien lapset (ja myöskin minä itse) pääsisivät maistamaan tuota kullankeltaista uutuutta suoraan metsästä.


Aluksi ajattelin leipoa pitsaa ja hakata kanttarellit pieneksi kanan joukkoon, jossa ehkä sienetkin näyttäisivät hämäävästi kanalta. Energia ei riittänyt pitsapohjan vääntämiseen, joten päätin tehdä nopean pastan. Spagetin kiehuessa paistoin sienet pannussa ja sain ensimmäiset nyrpistelyt osakseni. "Äiti mitä sä teet niillä? Älä sit vaan laita noita tonne joukkoon." -Eeeen tietenkään... Lisäsin sienten joukkoon hiukan sipulia sekä sipulikermaa ja kaadoin seoksen kypsän spagetin ja broilerin fileesuikaleiden päälle. Nopeasti, etteivät selän takana häärivät lapset huomaa.


Hetken päästä esikoinen tuli epäluuloisena ihmettelemään mihin ne sienet katosivat pannulta. Huijasin laittaneeni jääkaappiin jäähtymään. Hän käveli samantien jääkaapin ovelle ja riuhtaisi sen auki. "Missä täällä?" Onneksi tunnen lapseni, joten olin askelen edellä. Näytin TYHJÄÄ pakasterasiaa, jonka olin hetkeä aikaisemmin laittanut juuri tätä tilannetta varten jääkaappiin varmuuden vuoksi. Pelkäsin tottakai, että hän tutkii vielä tarkemmin ja huomaa rasian ammottavan tyhjyyttäään. Kirosin jo mielessäni miksen laittanut vaikka kermapurkin loppua rasiaan, mutta nyt kävi tuuri - selitykseni meni läpi ja pääsin pälkähästä. Ovela, ovelampi, äiti.


Aloimme syödä ja lautaset tyhjenivät nopeasti. 5v kehui, että parempaa ei voi olla ja on parempaa kuin makaroni. Huhheijaa! Päätin rohkaistua ja kertoa pienen sienisalaisuuden lapsillekin. Ilmeet olivat näkemisen arvoiset! Jostain syystä tänään eilisen jämät eivät huvenneet lautaselta yhtä nopeasti. Selitys kyllä löytyi; vatsa on vielä täynnä eilisestä ruokailusta.

Touhukasta tiistaita,
Heidi

Ps. Pieni lapsus oli livahtanut edelliseen linssikeitto-postaukseen ja tarkoitus oli kertoa, että nuorimmainen 3v ja vanhimmainen 7v eivät onnistuneet tyhjentämään lautasta uhkarohkean 5v:n tavoin. 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Nirsoryhmälle osa 1 - Linssikeitto


Tänään oli ensimmäisen uuden ruokalajin aika niinkuin eilen uhkailin. Keskustelu meni kutakuinkin näin:
5v: "Äiti mitä ruokaa sä teet?" -Herkkuruokaa
5v: "Mitä herkkuruokaa?" -Linssikeittoa
3v: "EN TYKKÄÄ!"


Siitä alkoi se tuttu ulinanarina ja itkuvalitus ennen kuin sain kattilaa pöytään asti. Eivät suostuneet ensin edes maistamaan. Lopulta 5v söi leivällä dipaten lautasen tyhjäksi, 3v ja 7v yrittivät samaa kikkaa tuloksetta. Mutta riemuvoitto, kun edes yhdelle kelpasi! Halukkaat voivat tulla huomenna auttamaan lopun keiton tuhoamisessa.


Linssit olivat itsellekin uusi tuttavuus ja aion kyllä jatkossakin ilahduttaa lapsia tällä maukkaalla proteiinipommilla. Linssikeittoon löytyy monenlaisia reseptivariaatioita, minä tein sen näin: kuullotin yhden sipulin ja kaksi valkosipulinkynttä öljyssä kattilassa, lisäsin n. 9 dl vettä, kiehuvan veden joukkoon 2½ dl huuhdeltuja punaisia linssejä, suolaa, pippuria ja timjamia, keitin noin 15 min ja lopuksi lisäsin vielä purkin tomaattimurskaa sekä lorauksen siirappia. Lapsia hämätäkseni sursurrasin valmiin keiton nopeasti sauvasekoittimella. Päälle vielä nokare creme fraichea viimeistelemään koko komeus.


Mitäs muuta linsseistä voisi tehdä, ehdotuksia?

Terveellistä loppuviikkoa,
Heidi

tiistai 15. elokuuta 2017

Mehevä tacopiirakka & nopea suolainen piirakkapohja


Harvensin tänään kasvimaata ja tein meille lounaaksi uunivihanneksia oman maan perunoista, porkkanoista, punajuurista sekä salottisipulista. Päälle loraus öljyä ja ripaus sormisuolaa - NAM! Tai niin minä pöhkö kuvittelin. Lopultahan ruokailu meni parkumiseksi, kun vaadin poikia edes maistamaan tuota omin käsin kasvatettua makuelämystä. Päätin, että huomisesta alkaen tarjoan viikon ajan lapsille vain ennestään tuntemattomia ruokalajeja. Ja voin kertoa, että päivällisen valmistukseen en lähtenyt riemusta kiljuen.


Tacopiirakka maistui yllättäen kaikille ja sitä jopa santsattiin. Käytin piirakan täytteeseen kaappien jämiä: jauhelihaa, salsaa, kermaa, nachoja, juustoraastetta ja tomaattia. Pohjaan kokeilin uutta reseptiä ja sitä aion käyttää jatkossakin voi-vehnäjauho -taikinan sijaan. Kaikki ainekset sekoitetaan lusikalla ja painellaan vuoan pohjalle.

Pohja suolaiselle piirakalle

2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
(suolaa)
½ dl öljyä
1 dl vettä

Ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä vähän erikoisemmista ruoista, joita voisin kokkailla seuraavan viikon ajan nirsoryhmälle.

Upeaa iltaa,
Heidi

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mustikkapiirakkapäivä


Eilen olimme isolla joukolla mustikkamettässä ja Instagramissa moni kertoi tänään olevan valtakunnallinen mustikkapiirakkapäivä, joten pitihän siitä ämpärillisestä mustikoita yksi piirakka vääntää sateisen sunnuntaipäivän päätteeksi. Syöminen jäi kyllä suosiolla huomiseen, mutta mikäs sen mukavampi tapa aloittaa uusi viikko!


Mustikkapiirakka on parasta niinkuin äiti sen aina teki - pehmeällä kermaviilitäytteellä. Äiti leipoi usein tätä piirakkaa meidän syntymäpäiville. Lapsena kyllä kynin mustikat pois ja söin vain tuon valkoisen osan... Tästä herkusta kumpuaa kyllä niin monta lapsuusmuistoa mieleen. Tämä oli muun muassa tuttavaperheen vanhimman pojan herkkua ja hän olisi voinut syödä yksinään koko vuoallisen. Kerran äiti olikin tehnyt piirakan mustikoiden sijaan puolukoista, mutta se ei ollutkaan sitten yhtään hänen mieleen. Voi sitä pettymystä!

Mustikanmakuista viikon alkua,
Heidi

torstai 27. heinäkuuta 2017

Vanhan liinavaatekaapin metsästys


Päädyin sattumalta pari viikkoa sitten blogiin(jonka nimeä en muista sitten millään!), jossa hehkutettiin vanhan kaapin löytymistä tori.fi:stä. Siltä istumalta kävin itse kurkkaamassa Torin tarjonnan ja se tunne, kun vanha liinavaatekaappi oli tullut myyntiin kymmenen minuuttia sitten viidelläkympillä!!


Yleensä mietin kahteen ellen kolmeen kertaan tuon hintaisen tuotteen kanssa, mutta juuri lukemassani blogipostauksessa kehotettiin tekemään ostopäätös heti, kun tällainen aarre tulee vastaan. Ei ole kuulemma edes aikaa kysellä miehen mielipidettä vaan päätös on tehtävä samantien, ettei joku muu vie aarretta nenän edestä.


Voitte kuvitella sen fiiliksen, kun myyjältä tulee viesti, että kaappi on vapaa. Sitten vain sopimaan noutoaikaa. Liinavaatekaappi sijaitsi Turussa, sadan kilsan päässä meiltä, joten lupauduin kyselemään josko joku tutuista liikkuisi sielläpäin lähiaikoina. Sattumalta appivanhemmat olivat nurkilla ja kädet täristen laitoin myyjälle viestiä josko voisi heti soittaa minulle, että noutaja olisi nyt tulossa. Kuvittelin jo mielessäni postauksen, jossa kiitän inspiraatiosta blogia, jonka ansiosta tein kaupat ja kerron kuinka paljon oli tuuria matkassa.
Jos joku muuten tunnistaa tuon postauksen kirjoittajan, niin vinkatkaa. En löytänyt osoitetta enää edes puhelimen selaushistoriasta.


Voitte varmaan myös kuvitella sen fiiliksen, kun myyjä ilmoittaa saaneensa kaapista 70€ tarjouksen. Kaappi olisi kyllä edelleen minulle, jos suostun maksamaan siitä tuon summan. PAH! Ilmoitin jättäytyväni huutokaupasta. Jälkeenpäin teki kyllä mieli laittaa linkki huutonettiin... Eihän tuo 70 euroa olisi ollut vielä paha hinta kyseisestä kaapista, mutta otti vaan niin niiiin paljon päähän tuo huutokauppaus.


Avauduin tapahtuneesta muun muassa pikkusiskolleni, joka pelasti päiväni. Hän kertoi Mummin ja Ukin entisessä navetassa olevan säilössä juuri samanlainen liinavaatekaappi, joka on hänelläkin ollut käytössä lapsuudenkodissamme. En yhtään muistanut tämän kaapin olemassaoloa! Ihmettelen, ettei se ole vahingossakaan osunut silmään, vaikka olen monesti ollut navetassa aarteenetsinnässä. Kyllä olis muuten harmittanut maksaa seittämänkymppiä turkulaiselle! Shit happens - NOT!

Iloista loppuviikkoa,
Heidi

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Mummu ♥


Uutisen tuon surullisen 
aavistin, mut ymmärrä en.
Suuri sydän ja suku sen,
vahvuutta ja sitkeyttäsi ihailen.
Muistot kultaakin kalliimmat
nyt syvälle sydämeeni talletan.
Avosylin otit vastaan jokaisen
ja keitit aina kahvikupposen.
Maun kakkosi herkullisen
suussani viel maistan sen
ja hersyvän naurusi iloisen
korvissain viel kuulen mä sen.
Ikävää hiukan helpottaa,
ajatus -me viel kohdataan.

Kauniita unia maailman rakkain Köyliön mummu,
seitsemän lapsen äiti, yhdeksäntoista isoäiti, kahdenkymmenenyhdeksän isoisoäiti ♥


Mummu pääsi kolmentoista vuoden jälkeen pappan vierelle nukkumaan ja sieltä pilven päältä he voivat nyt yhdessä katsella aikaansaannoksiaan.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ruusumäen pionit


Pioni ei paljon sanoja kaipaa. Katsokaa nyt tuota! Kahtena peräkkäisenä vuonna siirretty ja noin upean erikoinen!


Pioni ei kuulemma siirtämisestä tykkää, mutta tämäpäs kasvattikin yhteensä kolme nuppua. Ihmetys oli yhä suurempi, kun se avasi kukintonsa täyteen loistoon. Kaksi täysin eri väristä ja eri mallista kukkaa samassa puskassa. Jännityksellä odotan viimeisen nupun aukeamista! Kaksi muuta siirrettyä puskaa eivät valitettavasti ole yhtä elämän iloisina tällä hetkellä, mutta jospa ensi kesä piristäisi heitäkin.


Toinen näistä melkein minun mittaisista valkoisista pionipuskista siirrettiin näkyvämmälle paikalle, mutta se otti siirrosta oikein kunnolla nokkiinsa, eikä ole kasvanut edes polvenkorkuiseksi parina viime kesänä saatika tehnyt nuppuja. Luotan silti, että se joskus vielä ilahduttaa meitä noilla jalkapallon kokoisilla, huumaavasti tuoksuvilla kukinnoillaan. Sillä välin minun on ehkä pakko hankkia hennon vaaleanpunainen pioni, sillä sellainen pihaltamme vielä puuttuu.



Kaksi viikkoa sitten ensimmäisinä kukkimaan alkaneet pionit alkavat olla kukkineita, mutta kasvihuoneen vieressä, turvassa siirroilta ollut pioni on vasta aloittelemaisillaan ilotteluaan. Ihanaa kun pioniaika vain jatkuu ja jatkuu!

Miten te olette onnistuneet pionien siirrossa?

Pionin tuoksuista tiistaita,
Heidi